Elokuun alussa oli taas mahdollisuus kuvata Perseidien tähdenlentoja. Olen perinteisesti yrittänyt lähteä kuvaamaan niitä 3 yönä Yövalokuvauskurssini kanssa, jos sää sallii. Yleensä ei koskaan ole 3 selkeää yötä peräkkäin… Tänäkin vuonna 2 ensimmäistä yötä olivat liian pilvisiä, joten kaikki toiveet latautui viimeiseen yöhön (12.-13.8.).
Alunperin suunnittelin lähtöä Helsingin valosaasteiden ulkopuolelle, eli Kopparnäsiin. Mutta revontulimittareiden arvot alkoivat näyttämään erittäin lupaaville, joten muutin retkikohteeksi Suomenlinnan. Mielestäni Suomenlinnan kulttuurimaisemasta saa revontulien kanssa hienompia kuvia kuin Kopparnäsista. Ja revontulien kuvaus Suomenlinnassa onnistuikin loistavasti (lue siitä täältä)! Suomenlinnassakin kameraan tarttui myös muutamia tähdenlentoja (viereisessä kuvassa näkyy 6 tähdenlentoa).
Koko ajan suunnitelmissa oli kuitenkin tulla Suomenlinnasta vielä revontulien kuvaamisen jälkeen Kaivopuistoon kuvaamaan Perseidien tähdenlentoja Suomenlinnan ja Särkän yllä. Kun revontulissa oli hieman hiljaisempi hetki, niin lähdimme 01:20 lautalla pois. Ja ehdimme sitten aloittamaan tähdenlentojen kuvauksen klo 2 Kaivarissa. Omin silmin näimme vain muutamia tähdenlentoja, eli tuntui siltä että seisomme rannassa turhaan….. Mutta onneksi kamera tallensi paljon enemmän tähdenlentoja! Selitys tähän on varmaan se että silmät ei Kaivopuiston valoissa sopeudu pimeään, ja ainoastaan ihan kirkkaimmat tähdenlennot näkee omin silmin. Eli jos haluaa katsella omin silmin, pitää lähteä pimeämpään paikkaan (esim. Porkkala, Kopparnäs, Emäsalo,…). Viime vuonna Emäsalossa 6 hengen Yövalokuvauskurssiporukkamme näki 3,5 tunnin aikana yhteensä noin 50 tähdenlentoa omin silmin!
Kuvasin tämän artikkelin alussa olevassa kuvassa näkyvät 22 tähdenlentoa 1,5 tunnin aikana. Yhdistin kaikki tähdenlennot tasojen ja maskien avulla samaan kuvaan. Kuvausaika oli: 13.8. klo 02:00 – 03:31. Tänä aikana kamerani kuvasi reilu 900 kuvaa. Tähdenlentojen kuvausasetukset olivat alussa: 30 mm, ISO 3200, f/3,5 ja 6 sekuntia. Loppuvaiheessa kuvausasetukset olivat (silloin oli jo valoisampaa): 30 mm, ISO 1600, f/3,5 ja 4 sekuntia. Lisäksi tummensin puhkipalaneita rakennuksia on tummemmilla valotuksilla exposure blending -menetelmällä.
Toinen kamerani kuvasi lounaaseen, eli sen kuvassa näkyy Särkkä vasemmalla ja Harakka oikealla. Tähän kameraan osui 14 tähdenlentoa. Kuvausaika oli 02:15 – 03:35. Tämäkin kamera kuvasi noin 900 kuvaa. Tässä kamerassa en muuttanut asetuksia kuvauksen aikana, vaan ne olivat koko ajan: 14 mm, ISO 3200, f/3,5 ja 5 sekuntia (lopuksi kuvat oli kyllä vähän turhan vaaleita). Ja tummensin taas puhkipalaneita rakennuksia on tummemmilla valotuksilla exposure blending -menetelmällä.
Jos haluat tarkempia ohjeita tähdenlentojen tai muiden yötaivaan kohteiden (kuu, Linnunrata ja revontulet) valokuvaamiseen, niin osta edullinen (vain 18€) Yövalokuvaus (4.9.) -webinaarini. Tai jos haluat oppia kuvaamaan hienoja kuvia kaupunkimaisemasta ja ruskasta, ja päästä kuvaamaan kuvausretkille kivassa seurassa pääkaupunkiseudulla, niin ilmoittaudu Kaupunkimaisemat (19.9.-28.11.) -kurssilleni. Teemme tällä kurssilla noin 10 kuvausretkeä syksyn aikana, ja etsimme Stadin kiinnostavimpia kuvakulmia.