Sininen hetki
Sininen hetki on yksi suosikkiajankohdistani kuvata kaupunkimaisemaa. Parhaimmillaan kaupungin lämpimät keinovalot ja taivaan sini ovat kauniisti tasapainossa (ainakin valmiissa kuvassa, sillä välillä tämä vaatii dynamiikan laajentamista valotuksia yhdistämällä).
Sininen hetki on yleensä parhaimmillaan 15-90 minuutta ennen auringonnousua tai auringonlaskun jälkeen. Paras aika riippuu vuodenajasta (talvella sininen hetki tulee nopeammin kuin kesällä), siitä kuinka pilvistä on (pilvisellä säällä sininen hetki tulee myös nopeammin), ja onko kuvaussuunta auringonlaskuun päin vai vastakkaiseen suuntaan. Ihan keskikesällä sinistä hetkeä voi kuvat Helsingissä läpi yön selkeinä öinä. Ensin kannattaa kuvata sinistä hetkeä auringonlasku selän takana, ja sitten auringonlaskun suuntaan. Näin kuvausaikaa saa pidennettyä.
Parasta sinisen hetken kuvausaikaa kaupungissa (yhteen suuntaan), voi olla vain noin 10-15 minuuttia. Näin voi käydä jos on pilvistä. Sillä lähes heti sen jälkeen kun maisema on pimentynyt riittävästi, eli taivas näyttää siniselle, niin kaupungin valosaste alkaa heijastumaan pilvistä, ja pilvien väri muuttuu likaisen kellertäväksi. Mitä matalammalla pilvet ovat, sitä nopeammin valosaaste ”pilaa” sinisen hetken. Joskus tosin kaupungin lämpimät keinovalot ja sininen hetki saavat yhdessä aikaan kauniin ”pinkin” sävyn pilviin. Jos vielä on puolipilvistä, eli pinkkien pilvien välistä näkyy sininen taivas, niin tätä ”pinkkiä hetkeä” kannattaa myös kuvata.
Sinistä hetkeä kuvatessa kannattaa kuvata RAW-kuvia, jotta valkotasapainoa voi säätää myöhemmin ja dynamiikka on mahdollisimman suuri. Sinisen hetken ”alkupuolella” kaupungin valot ja taivaan valaistus ovat tasapainossa ja yksi valotus riittää. Mitä myöhemmin kuvaa, sitä kirkkaampia kaupungin valot ovat ja ne palavat herkemmin puhki → tulee tarve ottaa useita valotuksia, ja yhdistää ne käyttäen exposure blending:iä tai HDR:ää. Mutta toisaalta käyttämällä valotusten yhdistämistä, väreistä saa voimakkaammat. Oheinen panoraama Olympiastadionin tornista on kolmen vaakakuvan panoraama ja kolmen valotuksen exposure blend (eli tähän on käytetty yhteensä 9 eri valotusta): kolmen vaakakuvaa eri suuntiin, 28 mm, ISO200, F8, ja valotukset 6, 13, ja 25 sekuntia.
Valotusten yhdistämistä käyttäen kuvausaikaa voi myös jatkaa. Keskikesällä Helsingissä, kun käyttää exposure blendingiä tai HDR:ää, voikin kuvata läpi koko yön (00-03). Ja sen jälkeen onkin hyvä jo jäädä odottamaan auringonnousua…
Heijastuksia (meri, järvi, märkä asfaltti, lätäkkö,…) kannattaa hyödyntää sinistä hetkeä kuvatessa. Heijastuksen avulla kaupungin valojen määrän saa tuplattua. Eikä heijastavan alueen tarvitse olla iso. Oheinen kuva Tuomiokirkkosta on otettu noin 50 x 100 cm lätäkön edessä. Kuvan tiedot ovat: 16 mm, ISO 200, f/13 ja exposure blend (20, 8 ja 3.2 sekuntia). Heijastuskuvissa olennaista on saada kamera mahdollisiman alas, lähelle heijastavaa pintaa, tässä kameran runko lähes kosketti katukiviä (välissä oli vain pikakiinnityslevy).
Lisää sinisen hetken kuviani Helsingitä on nähtävillä Helsinki – sininen hetki ja yö, Helsinki – Sininen hetki ja yö II ja Helsinki Panoraamat – Sininen hetki ja yö -gallerioissa.
Valaisevat yöpilvet
Valaisevat yöpilvet ovat yleensä noin 80 km korkeudella olevia pilviä, joihin osuu auringonvalo silloin kun aurinko on 4-16 astetta horisontin alapuolella. Oman kokemukseni mukaan parhaat pilvet on näkyvillä silloin kun aurinko on 8-14 astetta horisontin alapuolella. Parhaiten valaisevia yöpilviä on yleensä näkyvissä heinä- ja elokuussa. Usein valaisevia yöpilviä on näkyvissä vain lähellä horisonttia, välillä ne nousevat korkealle taivaalle.
Valaisevien yöpilvien valokuvaaminen hyvin lähellä sinisen hetken kuvaamista, taivas on vain kiinnostavampi 🙂 Pilvien laajuudesta riippuen, sopiva polttoväli vaihtelee laajakulman ja lyhyen teleobjektiivin välillä. Valaisevat yöpilvet liikkuvat, mutta sen verran hitaasti että jopa 30 sekunnin valotusaikaa voi käyttää huoletta.
Itse olen onnistunut kuvaamaan näyttäviä, korkealle taivaalle nousevia, yöpilviä viime vuosina 1-2 kertaa kesässä. Horisontin lähellä yöpilviä on useammin, mutta ne eivät ole valokuvauksellisesti kovin kiinnostavia.
Valitettavasti en tiedä mitään keinoa jonka avulla valaisevien yöpilvien näkymistä voisi ennustaa. Eli yöpilviä nähdäkseen pitää vain olla liikkellä kesällä keskiyöllä tai sen jälkeen. Joskus parhaat pilvet tulevat näkyviin vasta aamuyöstä, kun pimein hetki on jo ohitettu. Ursan Taivaanvahdista voi tilata hälyytyksen jos joku raportoi näkevänsä yöpilviä lähialueilla. Joissakin Facebook-ryhmissä taivaan ilmiöistä kiinnostuneet ihmiset ilmottavat myös jos näkevät valaisevia yöpilviä taivaalla (esim. Luonnonilmiöt tai Etelä-Suomen revontuli-ja ilmiökyttääjät -ryhmät).
Ukkonen ja salamaniskut
Salamaniskuja voi valokuvata myös päivällä, mutta yöaikaan on tarjolla näyttävimmät ukkoskuvat. Sinisen hetken aikaan ja pimeällä kameran voi asettaa kuvaamaan jatkuvasti muutaman sekunnin – 30 sekunnin valotuksia. Aseta kamera siis jalustalle, valitse sarjakuvaus, kiinnitä lankalaukaisin kameraan, suuntaa kamera ukkosta kohti, tarkenna (käsin, jos automaattitarkennus ei toimi pimeässä) horisontissa näkyviin kohteisiin/valoihin, säädä oikeat asetukset muutamien koekuvien avulla (siis maisemaan ilman salamaa). Valotus kannattaa asettaa hieman tummaksi, jotta sitten kun salama valaisee pilvet, niin ne eivät pala puhki. Yleensä käytän ISO 100 arvoa, ja säädän valotusajan niin pitkäksi että saan maiseman näkyviin (yön pimeydestä riippuen, esim. 4-30 sekuntia).
Sitten lukitse lankalaukaisimen nappi pohjaan, ja kamera alkaa kuvaamaan jatkuvasti. Kun salama välähtää valotuksen aikana, pysäytä sarjakuvaus, tarkista valotus, ja säädä sitä tarvittaessa. Muista että vain ISO ja aukko vaikuttavan salaman kirkkauteen (suljinajalla ei merkitystä). Joten jos salama palaa puhki, niin säädä ISOa tai aukkoa pienemmäksi. Lähellä olevat salamat ovat hyvin kirkkaita, eli olen käyttänyt esim. ISO 100 ja f/11 – f/14 arvoja, kauempana olevat salamat ovat himmeämpiä, ja niiden kuvaamiseen olen käyttänyt esim. ISO 100 – ISO 400 ja f/4 – f/8 arvoja. Jälkikäteen valitaan vain ne kuvat, joissa on salama, ja muut kuvat poistetaan.
Jos sinulla ei ole lankalaukaisinta, niin voit vain painaa laukaisunappia esim. 20 sekunnin välein. Tai jos kamerassasi on intervallikuvaus (eli voit valikosta ohjelmoida kameran ottamaan kuvan esim. 21-22 sekunnin välein, ja kun valotusaika on 20 sekuntia), niin voit käyttää sitä. Mutta intervallikuvauksen keskeyttäminen ja uudelleen käynnistäminen asetusten tarkistamista/muuttamista varten kestää paljon kauemmin kuin lankalaukaisimen napin vapautus ja uudeelleen lukitus. Eli huonolla tuurilla, juuri kun säädät intervallikuvauksen asetuksia, niin salama välähtää…
Päivällä kuvaamisessa on kaksi vaihtoehtoa, joko käyttää salamatriggeriä (esim. vaihtoehto 1 tai vaihtoehto 2) tai kuvata jatkuvasti lyhyellä suljinajalla. Koska ukkonen päivällä ei ole niin näyttävä, ja hyvät tilaisuudet ovat harvassa, niin en ole ostanut salamatriggeriä. Olen siis kuvannut vain lyhyellä suljinajalla, ja kuluttanut suljinta 🙂 Kun olin kuvaamassa Kiira-myrskyn salamointia Hotelli tornissa, niin otin vajaassa parissa tunnissa yli 2500 kuvaa… Suljinajat vaihtelivat pääsin 0,4 ja 0,8 sekunnin välillä (joissain kuvissa käytin polarisoivaa suodinta vähentämään valon määrää hieman, myös ND4 tai ND8 -suodinta voisi ehkä käyttää). Tämä onnistui varsin hyvin kun Kiira-myrskyn pilvet olivat paksut, ja valoa oli selvästi vähemmän kuin normaalisti iltapäivällä. Voimakasta harmaasuodinta ei voi käyttää valotusajan pidentämiseen, sillä päivällä pitkällä valotusajalla kameraan tuleen niin paljon valoa, että salaman erittäin lyhyt välähdys ”haalistuu näkymättömiin”.
Vaikeinta salamakuvauksessa on hyvän kuvauspaikan löytäminen: Ukkosen suuntaan pitää olla hyvä näkyvyys, mutta paikka on toivottavasti suojassa pahimmalta sateelta (etulinssi märkänä kuvaamisesta ei tule mitään), tai ainakin kuvaussuunta on myötätuuleen. Eikä turvallisuutta pidä unohtaa: salamaniskujen lisäksi vaaraa voi aiheuttaa kovat ukkospuuskat ja syöksyvirtaukset. Kuvauspaikasta on siis päästävä helposti turvaan. Lue täältä tarkempia turvallisuusohjeita: Ursan Turvallisuusohjeita aloittelevalle harrastajalle ja Ilmatieteenlaitoksen Toimintaohjeita ukkospuuskien varalta. Parasta olisi jos ukkonen menisi ohitse, siten että sadealue ei ollenkaan osuisi kuvauspaikkaan, ja salamaniskuistakaan ei olisi vaaraa. Tälläinen ideaalinen tilanne oli keväällä 2014 kun kuvasin Vuoden Luontokuvakilpailun Maisemat -sarjan voittajakuvan Kaivopuistossa.
Käyttämäni ukkostutkat löydät täältä. Lisää kuviani salamaniskuista on nähtävillä Helsinki – Ukkonen -galleriassa. Ukkoseen liittyy myös usein näyttäviä pilvimuodostelmia, niitä kannattaa myös kuvata. Helsinki Panoraamat – Kevät ja kesä -galleriassa on muutamia näyttäviä ukkospilviä.
Lisää tietoa yövalokuvauksesta
- Vinkkejä kuun valokuvaamiseen
- Vinkkejä tähtien, Linnunradan ja meteoriparvien valokuvaamiseen
- Yövalokuvauskurssini Helsingissä (aina syksyllä, seuraava 8.8.-31.10.2024), tämän kurssin webinaareilla ja retkillä opit kuvaamaan kuuta, Linnunrataa, revontulia, sinistä hetkeä
Ja jos haluat saada sähköpostiisi kerran kuukaudessa ajankohtaisia kuvausvinkkejä maisemavalokuvaajalle, niin tilaa Maiseman Lumo -uutiskirjeeni!