Category Archives: Maisemavalokuvauskurssi

Syksyn 2021 valokuvauskurssini ovat nyt myynnissä

Kuukuvia Yövalokuvauskurssin ensimmäiseltä kesäretkeltä
Kuukuvia Yövalokuvauskurssin ensimmäiseltä kesäretkeltä

Syksyn maisemavalokuvauskurssini ovat nyt myynnissä. Kaikki teoriaosuudet järjestetään webinaareina, eli näille kursselle voi osallistua mistä päin Suomea vain (tällöin teet kuvaustehtävät omatoimisesti). Lisäksi pääkaupunkiseudulla on vapaaehtoisia retkiä. Yövalokuvauskurssin kesäretket alkoivat jo, mutta kesäretkille voi edelleen liittyä!

Yövalokuvauskurssi (11.8.-27.10.)

Erikseen ostettavat Yövalokuvauskurssin kesäretket (23.6.-10.8.) Helsingissä alkoivat siis jo kuun kuvauksella ennen juhannusta. Näillä kesäretkillä (8-10 kpl) kuvaamme pääasiassa kuuta, ja toivottavasti myös valaisevia yöpilviä. Kesäretkillä ei ole teoriaopetusta, mutta retkillä voit kysellä kuvausvinkkejä.

Syksyn kurssilla opiskelemme kuvaamaan yötaivaan ilmiöitä laajemmin: Linnunrata, star trail, sinisen hetken maisemat, kuu, tähdenlennot,… Webinaareilla opiskelemme kuvauksen teorian lisäksi kuvankäsittelyä (mm. miten yhdistät tähtikuvia kohinan vähentämiseksi, miten yhdistät erikseen kuvatut kuun ja maiseman luonnollisen näköiseksi kuvaksi,…) ja keskustelemme kurssilaisten kuvista. Syksyn aikana järjestän 8-12 kuvausretkeä, pääosin Helsingissä, mutta tähtiä lähdemme kuvaamaan myös esim. Porkkalaan ja Kopparnäsiin.

Auringonnousu Kaivopuistossa, Helsinki
Auringonnousu Kaivopuistossa, Helsinki

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssi (18.8.-8.9. tai 26.8.-9.9.)

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssini webinaareilla opit valokuvauksen perusteet: miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset (miten saadaan oikea valotus eri tilanteissa?), sommittelua ja miten toimia kuvauspaikalla. Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin voit osallistua webinaarien lisäksi vapaaehtoiselle kuvausretkelle, missä saat henkilökohtaista opastusta. Saat myös runsaasti materiaalia jonka avulla voit jatkaa maisemavalokuvauksen opiskelua.

Täydellistä valoa etsimässä – inspiraatiota ja ideoita maisemavalokuvaukseen webinaarikurssi (13.10-9.12.)

Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille maisemavalokuvauksen harrastajille jotka haluavat saada uusia ideoita valokuvaukseensa. Tällä kurssilla on tarjolla inspiroivia kuvia ja vinkkejä parhaiden kuvauksellisten hetkien metsästämiseen. Kuulet miten olen ottanut omat huippukuvani, eli näytän parhaita kuviani Helsingistä/Kuusamosta/Lapista. Kurssilaiset saa myös kuvaustehtäviä, ja annan palautetta kurssilaisille heidän kuvistaan. Kurssilla on kolme webinaaria ja yksi vapaaehtoinen yhteinen retki.

Lätäkköheijastus Aleksanterinkadulla, Helsinki
Lätäkköheijastus Aleksanterinkadulla, Helsinki

Kaupunkimaisemat (23.9.-25.11.)

Kuvaamme Kaupunkimaisemat-kurssilla monipuolisesti Stadin maisemia: katunäkymiä, rakennuksia, heijastuksia, maisemia kattojen yllä, panoraamoja, sinistä hetkeä, ja ruskaa puistoissa. Opiskelemme mm. milloin lähteä kuvaamaan, miten kuviinsa löytää hyvän valon, sommittelua, miten saa rakennukset suoriksi kuvissa,… Kurssilla on 4 webinaaria ja teemme 7-9 kuvausretkeä Helsingissä.

Jos näiden kurssien aikataulut ei sovi sinulle, tai haluat opiskella jo kesällä, niin tarjoan myös yksityisopetusta. Etäopetuksen hinnat näet verkkokaupassani. Näin kesällä voimme sopia myös tapaamisen ulkotiloihin / kuvaukselliseen kohteeseen, missä opastan kameran käyttöä, tai kuvauspaikalla toimimista. Nämä tapaamiset onnistuu esim. pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Lähetä viestiä jos tämä kiinnostaa sinua. Tai jos sinulla on jotain kysyttävää näistä kursseista, niin lähetä sähköpostia.

Also posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Valokuvauskurssi, Yksityisopetus, Yövalokuvaus Tagged , , , , , , , , , |

Uusi ennätys valokuvauskurssieni oppilasmäärissä kevään aikana

Valkosaari sumussa auringonnousun aikaan, Helsinki (kesäkuu 2021)
97% kuu nousee keskiyöllä, Hernesaari, Helsinki

Koronaepidemia on lisännyt kotimaan matkailua, ja kiinnostusta aktiviteetteihin joita voi harrastaa kotimaassa. Ja maisemavalokuvaus on onneksi harrastus jota voi hyvin harrastaa kotimaassa ja kodin lähistöllä. Valokuvauskursseillani on siis ollut hyvin kysyntää viime vuoden aikana.

Alkuvuosi 2021 oli ennätyksellinen kurssieni osallistujamäärissä: omilla kursseillani on ollut kesäkuun loppuun mennessä noin 165 oppilasta, ja yhteistyökumppaneille (Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry, Tampereen Valokuvausseura ry, Kameraseura ry ja Vantaan Fotokerho ry) järjestämilläni kursseilla on ollut noin 135 oppilasta. Yhteensä kursseillani on siis ollut noin 300 osallistujaa!

Olen parhaillaan julkaisemassa syksyn kursseja, toivottavasti hyvä kysyntä jatkuu! Teen uuden blogipostauksen kun kaikki syksyn kurssit ovat myynnissä. Mutta nyt pääsee jo ostamaan esim. Yövalokuvauskurssin. Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa järjestää yövalokuvauskurssin retkiä kesäaikanakin. Esim. kuun kuvaus onnistuu loistavasti kesälläkin!

Oheinen kuukuva on otettu toukokuun 28. päivä, kun kuu nousi sumusta keskiyö jälkeen. Ja yllä oleva auringonnousukuva on otettu Kaivopuistossa samana aamuna! Eli jos kesällä on sumuinen yö, niin ei kannata mennä nukkumaan lainkaan, vaan voi kuvata läpi yön 🙂

Also posted in Maisemakuva, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Tagged , , , , , , , , , |

Joululahjaksi valokuvauskurssi, yksityisopetusta vai seinäkalenteri?

Helsinki Maisemakalenteri 2021 – kuukausikuvat
Helsinki 2021 kalenterin esimerkkisivu
Helsinki 2021 kalenterin esimerkkisivu

Onko joululahjat vielä ostamatta ystäville tai sukulaisille? Valokuvausta harrastaville suosittelen lahjaksi valokuvauskurssejani tai valokuvauksen yksityisopetusta.

Jos lahjan saaja ei valokuvaa itse, niin helsinkiläisille sopii lahjaksi Helsinki 2021 seinäkalenterini. A3-kalenterissa on ajankohtainen ja upea Helsinki-kuva joka kuukaudelle. Kalenteri on ostettavissa verkkokaupastani, yhden kalenterin hinta on 24€ + postikulut (5€). Jos ostat useampia kalentereita, niin hinta laskee 21 euroon. Verkkokaupassani on myynnissä myös muita Helsinki-aiheisia tuotteita, mm. lasinalusia ja pieniä akryylikuvia. Jos teet tilauksen viimeistään tiistaina 15.12., niin tilauksen pitäisi ehtiä perille ennen joulua.

Valokuvauskurssista on pidempiaikaista iloa kuin jostakin laitteesta. Hieno kamera tai objektiivi ei takaa hyviä kuvia, vaan tärkeintä hyvissä kuvissa on valokuvaajan taidot: mm. osata asettaa kameraan oikeat asetukset, sommitella kiinnostavasti, ja olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa kuvaamassa. Nyt myynnissä ovat (ostettavissa lähettämällä sähköpostia minulle, jolloin lähetän laskun, tai verkkokaupastani):

  • Maisemavalokuvauksen alkeiskurssi (27.1.-11.2.) (linkki verkkokauppaan), tällä kurssilla aloitetaan perusteista, ja tämä sopii ensimmäiseksi valokuvauskurssiksi. Tällä kurssilla voi osallistua pelkästään webinaareihin (kurssin hinta 98€), ja lisäksi halukkaat voivat osallistua yhteiselle valokuvausretkelle Helsingissä (kurssin hinta 128€). Jos olet ostanut retken, ja koronatilanne ei salli retken järjestämistä, niin retki korvataan henkilökohtaisella 30 min palautetapaamisella netissä.
  • Maisemavalokuvauksen alkeiskurssin lahjakortti, tämä kortti on voimassa 30.9.2021 asti. Lahjan saaja valitsee itselleen sopivan ajankohdan. Kortin voimassaoloaikana tulen järjestämään ainakin 4 alkeiskurssia (tammi/helmikuussa, toukokuussa, kesäkuussa, elokuussa). Lahjakortin hinta on 98€ (pelkät webinaarit) tai 128€ (webinaarit ja yksi yhteinen kuvausretki Helsingissä).
  • Täydellistä valoa etsimässä – inspiraatiota ja ideoita maisemavalokuvaukseen webinaarikurssi (14.1.-18.2.), tämä kurssi on tarkoitettu kaikille maisemavalokuvauksen harrastajille jotka haluavat saada uusia ideoita valokuvaukseensa. Kurssilla on kolme webinaaria (145€) ja yksi vapaaehtoinen yhteinen retki (25€).
  • Kuukauden kuva -webinaarikurssin (jatkuva, kokoontuu kerran kuussa) kohderyhmänä ovat maisemavalokuvausta jo pidempään harrastaneet. Webinaareissa annan palautetta kurssilaisten kuvista. Kommentoin mm. kuvien teknistä laatua, aiheen kiinnostavuutta, sommittelua ja valon hyödyntämistä. Myös muiden kurssilaisten toivotaan osallistuvan kuvien kommentointiin. Webinaariryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Jokaisessa tapaamisessa käsitellään 2 maisemakuvaa / osallistuja. Toisen kuvan pitää olla kuukausittain vaihtuvan teeman mukainen.
  • Lightroom-kurssi (27.–28.3.2021) Kameraseurassa (osta tämä kurssi suoraan Kameraseuran verkkokaupasta), tällä webinaarikurssilla käydään lävitse Lightroom Classic:in (myös Lightroom 6 riittää kurssille osallistumiseen) käyttö kuvien arkistointiin ja RAW-kuvien kehittämiseen (konversioon). Kurssi sopii kaikille jotka haluavat oppia Lightroomin käytön perusteet omien kuviensa hallintaan ja käsittelyyn. Ennakkotietoja Lightroomista ei tarvita.

Seuraava jatkotason kurssi ei sovi joululahjaksi, koska se alkaa jo ennen joulua. Mutta itsellesi voit sen ostaa aikaiseksi joululahjaksi 😀

  • Maisemavalokuvauksen talvinen retkikurssi (9.12.2020-24.3.2021) soveltuu kaikille maisemavalokuvauksesta kiinnostuneille jotka haluavat oppia suunnittelemaan kuvausretkiään paremmin, hyödyntämään tehokkaasti maisemaan sopivia sääolosuhteita ja valoa hyvien kuvien ottamiseksi, kehittää toimintaansa kuvauskohteessa ja oppia sommittelemaan paremmin. Kurssi muodostuu kuvausretkistä, kuvaustehtävistä, ja retkillä kuvattujen kuvien ja kuvaustilanteiden analysoinnista. 3 paikkaa vapaana!

Jos lahjan saaja on kiireinen eikä ehdi kursseille, tai tiedät että hän haluaa henkilökohtaista opastusta, niin voit antaa lahjaksi myös yksityisopetusta, joka järjestetään silloin kun oppilaalle sopii. Kurssin sisältö räätälöidään täysin oppilaan kiinnostusten mukaan. Seuraavassa on kaksi esimerkkiä yksityiskursseistani. Jos sinulla on kysyttävää yksityisopetuksesta tai haluat ostaa sitä lahjaksi sitä muun tuntimäärän, niin ota yhteyttä!

  • 3 tunnin kurssi, 1-2 oppilasta, hinta 170€
    • Tämän 3 tunnin yksityisopetuksen aikana opiskellaan maisemavalokuvausta tai kuvankäsittelyä täysin oppilaan tarpeiden mukaan.
    • Opetus tapahtuu etäopetuksena, eli tarvitset tietokoneen missä on mikrofoni ja kaiuttimet.
  • 5 tunnin kurssi, 1-2 oppilasta, hinta 270€
    • Tämän 5 tunnin yksityisopetuksen aikana opiskellaan maisemavalokuvausta tai kuvankäsittelyä täysin oppilaan tarpeiden mukaan. Opetus tapahtuu pääosin etäopetuksena, eli tarvitset tietokoneen missä on mikrofoni ja kaiuttimet.
    • Jos oppilas haluaa, ja koronatilanne sallii, niin max 2 tuntia tästä on mahdollista käyttää myös yhteiseen kuvausretkeen maastossa Helsingin ja Espoon alueella.
Also posted in Kalenteri, Kaupunkikuva, Maisemakuva, Valokuvatuotteet, Valokuvauskurssi, Yksityisopetus Tagged , , , , , , |

Pahainen kuralätäkkö vai hieno heijastus?

Oikealla kuvakulmalla ja kuvankäsittelyllä tylsäkin maisema voi muuttua kiinnostavaksi!

Pahainen kuralätäkkö, vai erinomainen tilaisuus upeaan sinisen hetken heijastuskuvaan? Yllä on käsittelemätön kuva suoraan kamerasta (RAW-kuva exportattu Lightroomista ilman mitään säätöjä) silmän korkeudelta, ja alla on käsitelty kuva kun kamera makaa maassa lätäkön takareunassa (kamera kirjaimellisesti makaa maassa, alla ei ole mitään jalustaa, vastavalosuoja on osittain vedessä). Tylsä maisema on muuttunut hienoksi sinisen hetken heijastukseksi 🙂

Tule siis valokuvauskursseilleni opiskelemaan mistä löydät parhaat kuvakulmat, tai kuvankäsittelykursseilleni miten saat kameran RAW-kuvista säädettyä näyttävät kuvat! Loppuvuoden aikana minulla on tarjolla seuraavat kurssit:

  • Suositulla Maisemavalokuvauksen alkeiskurssilla (26.11.-10.12., 2.-16.12.2020, 27.1.-10.2.2021 tai 27.1.-11.2.2021) opit miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä on suositeltavat kameran asetukset (miten saadaan oikea valotus eri tilanteissa?), sommittelua ja miten toimia kuvauspaikalla. Jos et asu pääkaupunkiseudulla, voit myös osallistua vain webinaareihin, ja jättää yhteisen retken väliin. Kurssilaiset saavat myös runsaasti materiaalia, jonka avulla jatkaa opiskelua omatoimisesti.
  • Maisemavalokuvauksen talvinen retkikurssi (9.12.2020-24.3.2021) on tänä vuonna modulaarinen, voit ostaa vain webinaarit tai retkiä pääkaupunkiseudulla. Tämä kurssi soveltuu kaikille maisemavalokuvauksesta kiinnostuneille jotka haluavat oppia suunnittelemaan kuvausretkiään paremmin, hyödyntämään tehokkaasti maisemaan sopivia sääolosuhteita ja valoa hyvien kuvien ottamiseksi, kehittää toimintaansa kuvauskohteessa ja oppia sommittelemaan paremmin. Kurssin retkillä tavoitteena on metsästää talven parhaita valoja ja tilanteita (ensilumi, mosaiikkijää, jäätyneet rantakivet, jäiset koskimaisemat, lumiset/huurteiset puut, merisavu,…).
  • Kameraseuran Lightroomin perusteet -webinaarissa (14.–15.11.) opit kuvankäsittelyn perusteet Lightroom Classic -ohjelman avulla. Kurssi sopii kaikille jotka haluavat oppia käyttämään Lightroomia omien kuviensa hallintaan (parhaiden kuvien valinta, hakusanojen antaminen, kuvien etsiminen,…) ja käsittelyyn (kuvien valotuksen ja värien säätö, osa-alueiden säätö, rajaus,…). Ennakkotietoja Lightroomista ei tarvita. Kurssin webinaarit tallennetaan, ja voit katsoa ne myöhemmin.
  • Maisemat Lightroomilla ja Photoshopilla – Jatkokurssi maisemavalokuvaajille (22.11. ja 29.11.) opiskellaan maisemavalokuvien kuvankäsittelyä Lightroom Classic– ja Photoshop-ohjelmilla. Kurssilaisten toivotaan osaavan jo Lightroomin perusteet. Kurssin aiheita ovat mm.: työskentelyjärjestys Lightroomissa ja Photoshopissa, ”logiikka” miten lähden kuvia säätämään ja mitä tavoittelen, maisemakuvan tyypilliset säädöt Lightroomissa, esimerkkejä erilaisista maisemakuvaustilanteista ja miten niitä kannattaa säätää, objektiivivääristymien korjaus, perspektiivikorjaukset, kohinanpoisto ja terävöitys, HDR -työkalu ja sen rajoitukset, panoraamat, exposure blending Photoshopissa,… Kurssin webinaarit tallennetaan, ja voit katsoa ne myöhemmin.
Also posted in Maisemakuva, Valokuvauskurssi Tagged , , , , , |

Vinkkejä Perseidien tähdenlentojen kuvaamiseen

Perseidien meteoriparvi Helsingissä, Kaivopuistosta kuvattuna elokuussa 2016

Kahtena seuraavana yönä on parhaat mahdollisuudet kuvata Perseidien tähdenlentoja. Annan tässä vinkkejä niiden kuvaamiseen.

Perseidit tänä vuonna

Tähdenlento Lauttasaaressa, Helsingissä
Tulipallo Lauttasaaressa, Helsingissä (16 mm, ISO 3200, f/3,2 ja 15 sekuntia)

Tänä vuonna parhaat yöt nähdä ja kuvata tähdenlentoja ovat ti-ke ja ke-to yöt (11.-13.8.). Näistä jälkimmäinen on vielä parempi, eli silloin on enemmän tähdenlentoja. Tähdenlentojen määrässä on myös vuosittaista vaihtelua, eikä etukäteen ole tiedossa tarkalleen kuinka paljon niitä tulee. Mutta ennusteissa on yleensä parhaalle tunnille noin 40-60 tähdenlentoa. Vuonna 2016 oli hyvä vuosi, ja ilmeisesti silloin huipun aikaan näkyi 150-200 tähdenlentoa tunnissa. Kannattaa muistaa että nämä lukemat ovat koko taivaalle, kamera kuvaa vain pienen osan taivaasta, joten yhden kameran kuvakulmaan osuu paljon vähemmän tähdenlentoja yhdessä tunnissa.

Mitä pimeämmässä paikassa on kuvaamassa, sitä himmeämpiä tähdenlentoja on mahdollista kuvata. Kirkkaat tähdenlennot näkyvät kuitenkin hyvin kaupungin ”laita-alueillakin” (jos nyt tällaisiksi voi laskea Helsingissä esim. Kaivopuiston tai Lauttasaaren eteläkärjen 🙂 ). Tänä vuonna kuu haittaa Perseidien tähdenlentojen näkemistä ja kuvaamista. Ti-ke yönä kuu nousee Helsingissä 23:23, ke-to yönä kuu nousee 23:35. Mutta Perseidejä voi kyllä kuvata ja nähdä silloinkin kun kuu on näkyvissä, himmeimmät Perseidit vain jäävät näkymättä.

Ja jotta tähdenlennot näkyisivät, ei tietenkään saa olla pilvistä. Ja jotta kuvaus onnistui kaupungin valosaasteiden lähellä, niin pitää olla täysin selkeää! Jos taivaalla on pilviä, niin esim. Helsingin valosaaste valaisee niitä, ja ne ovat aivan liian kirkkaita kuvissa. Puolipilvisellä säällä pitäisi siis Helsingistä lähteä ajamaan esim. Emäsaloon, Porkkalaan tai Kopparnäsiin.

Ursan mukaan tähdenlentojen huippu tänä vuonna on: ”Parasta tähdenlentojen havaintoaikaa on keskiviikon ja torstain välinen alkuyö 12./13.8. noin kello 23 eteenpäin, jolloin voi tunnin aikana nähdä parhaimmillaan muutamia kymmeniä parveen kuuluvia tähdenlentoja.”

Kun kuu on alkuyöstä myös matalalla, niin parasta kuvaus aikaa on siis keskiviikon ja torstain välinen yö noin 23-01. Toiseksi paras yö on edeltävä ti-ke yö. Muinakin yönä tähdenlentoja toki näkyy, mutta merkittävästi vähemmän. Ja milloin tahansa kameran eteen voi osua todella kirkas tähdenlento, eli tulipallo. Oheinen kuvan on otettu Yövalokuvauskurssini retkellä Lauttasaaressa 24.8.2017. Huomaa vihreä heijastus meressä!

Tähdenlento ja Linnunrata Porkkalassa (taivas: 14 mm, ISO 6400, f/2,8 ja 25 sekuntia, etuala kuvattu erikseen)

Yleiset kamera-asetukset tähtiä ja tähdenlentoja kuvatessa

Tähtiä tai tähdenlentoja kuvatessa kamera kannattaa asettaa kuvaamaan RAW-kuvia jotta kuvissa on enemmän säätövaraa. Kaikki kameran asetukset (aukko, suljinaika, ISO ja tarkennus) kannattaa pitää käsisäätöisenä. Suljinaika ei saa olla liian pitkä tai maapallon pyörimisliikkeestä johtuen tähdet piirtyvät viivana kuvaan. Yleensä ohjeissa kerrotaan käyttämään seuraavaa kaavaa suljinajan laskemiseksi: 500 / polttoväli, eli esim. 500 / 14 mm→ 35 sekuntia. Jos sinulla on kroppikamera, jaa vielä saamasi aika croppikertoimella. Tämä kaava johtaa mielestäni hieman liian pitkiin suljinaikoihin, ainakin omalla Canon 5DsR kamerallani, joten yleensä käytän 350 / polttoväli -kaavaa (esim. 350 / 14 mm → 25 sekuntia on maksimi valotusaika 14 mm objektiivilla, 20 sekuntia on vielä parempi). Kannattaa kokeilla itse kuinka pitkät viirut sallii omissa kuvissaan.

Tarkentaminen pimeässä voi olla hankalaa. Itse tarkennan yleensä LCD-näytön avulla kirkkaaseen tähteen käsin. Eli ensin objektiivin tarkennus äärettömään tarkennusasteikon mukaan, suuntaa kamera jalustalla kirkasta tähteä kohti, maksimisuurennos käyttöön LCD-näytöllä, sitten etsimään näytöltä tähti, ja tarkennuksen hienosäätö käsin. Jos maisemassa on kaukaisia valoja, esim. majakka, valopoijuja tai mastoja, myös niitä voi käyttää tarkennuskohteina. Jos LCD-näytön avulla tähteen tarkennus ei onnistu, niin äärettömän tarkennuskohdan voi myös etsiä päivällä, ja pistää tarkan kohdan muistiin, tai teipata objektiivin tarkennuksen paikalleen. Mutta kannattaa muistaa että jos yöllä on paljon kylmempää, ja objektiivin lämpötila muuttuu paljon, niin myös tarkennuskohta voi muuttua.

Jos kuvaat yöllä useita tunteja, kameran etulinssi saattaa myös huurtua (kun objektiivin lämpötila laskee kastepisteen alle). Tämän estämiseksi objektiivia kannattaa lämmittää. Itse käytä tähän kemiallisia kädenlämmittimiä (esim. Grabber), jotka asetan jonkun kankaanpalan sisään, ja kiedon kankaan objektiivin ympärille.

Koska tähtiä ja tähdenlentoja kuvatessa valoa on vähän, niin kannattaa käyttää yleensä objektiivin suurinta aukkoa. Myös ISO-herkkyyttä joutuu nostamaan reippaasti. Tähtikuvissa tyypilliset kameran asetukset minulla ovat f/2,8, ISO 3200 tai 6400, ja suljinaika polttovälin mukaan 15-25 sekuntia. Jos kuvauspaikassa on paljon valosaatetta, niin ISO 1600 tai 3200 voi olla riittävästi.

Perseidien kuvaaminen

Tähdenlentoja kuvatessa kannattaa miettiä kuinka laajakulmaista objektiivia haluaa käyttää: Mitä laajakulmaisempi objektiivi on, sitä todennäköisemmin kuvaan osuu tähdenlento (joka voi olla missä tahansa taivaalla). Mutta mitä laajakulmaisempi objektiivi on, sitä pienemmälle tähdenlennot näyttävät kuvassa (tähdenlennon piirtämä viiva on lyhyempi). Eli valinta on: haluatko mahdollisimman todennäköisesti tähdenlennon kuvaan (käytä esim. polttoväliä 14 mm), vain haluat kuvaan isommalta näyttävän tähdenlennon (käytä esim. polttoväliä 24 mm)?

Perseidien tähdenlento Suomenlinnan yllä, Helsinki, Elokuu 2015

Perseidien tähdenlentojen ”lähtöpiste” on Perseuksen tähtikuvion suunnassa (käytän iPhonessa SkyView-sovellusta tähtikuvioiden etsimiseen). Klo 24 se on ~koillisessa ja klo 03 se on ~idässä. Kameraa ei kuitenkaan kannata yleensä suunnata ihan suoraan tähdenlentoparven ”lähtöpisteeseen”, koska sieltä lähes suoraan kameraa kohti tulevat tähdelennot piirtävät vain hyvin lyhyen viivan. Eli näyttävämpi kuvia saa kuvaamalla siten että alkupiste on esim. kuvan toisessa laidassa (vuonna 2016 kuvasin Perseidejä pääosin kaakkoon).

Tähdenlentoja valokuvatessa kamera kannattaa myös asettaa kuvaamaan jatkuvasti (esim. sarjakuvaus päälle, lankalaukaisin kiinni, ja lankalaukaisimen nappi lukittu pohjaan). Ja jos käytössä on kaksi kameraa, niin molemmat kamerat kannattaa asettaa kuvaamaan hieman ei suuntiin. Tällöin myös todennäköisyys saada kuvaan tulipallo (tavallista selvästi kirkkaampi tähdenlento) kasvaa.

Kannattaa muistaa että tähdenlentoja kuvatessa tähdenlennon kirkkaus ei riipu suljinajasta. Tähdenlento kestää yleensä pari sekuntia, ja se on ihan yhtä kirkas 10, 20 ja 30 sekunnin valotuksilla (jos muut arvot pysyy samana). Sen sijaan tähdet ja taustataivas tulee kirkkaammaksi pidemmällä valotusajalla. Jos siis kuvaat paikassa missä on valosaastetta, kannattaa käyttää melko lyhyitä valotusaikoja (jotta taivas pysyy tummana), ja heikommat tähdenlennot näkyy paremmin. Tosin jos käytät hyvin lyhyttä suljinaikaa, kasvaa riski siihen että tähdenlento katkeaa kuvassa kesken (osa tähdenlennosta osuu valotusten väliseen aikaan). Valitettavasti en tätä itse ajatellut kun muutama vuosi sitten kuvasin parina vuotena Kaivopuistossa Perseidejä (käytin silloin 20-25 sekunnin valotusaikoja, nyt käyttäisin noin 10 sekunnin valotusaikoja, ja suurempaa aukkoa, vastaavassa tilanteessa).

Tähdenlentokuvien käsittely

Jotta kuvasta saisi näyttävämmän, kuvankäsittelyssä voidaan jälkikäteen yhdistää yhteen kuvaa kaikki tähdenlennot.

Artikkelin alussa olevassa Perseidien meteorikuvassa kamera kuvasi Perseidejä noin 80 minuuttia, ja sinä aikana muistikortille tallentui 182 kuvaa (jokainen kuva: 18 mm, ISO 3200, f/4 ja 25 sekuntia). 21 kuvassa oli 1 tai 2 tähdenlentoa. Nämä 21 kuvaa on yhdistetty Photoshopissa tasojen avulla, eli tähtitaivas on yhdestä kuvasta, ja muista kuvista on tuotu esille tasomaskin avulla vain tähdenlento. Kaikki kuvat (ensin säädetty Lightroomissa ja exportattu) on avattu Photoshoppiin päällekkäisiksi tasoiksi, olen käsin kiertänyt ja liikuttanut tasoja siten että tähtikuviot ovat ~samoissa kohtia (tämä on tarpeen jotta tähdenlennot näyttävät tuleman samasta pisteestä, eli tämä temppu kompensoi maan pyörimisliikkeen). Sitten olen asettanut kaikkiin kuviin, paitsi yhteen, mustan tasomaskin (eli tasot ovat kadonneet näkyvistä). Sitten olen valkoisella siveltimellä (brush) tuonut kustakin tasosta esille vain tähdenlennon.

Ja lopuksi, koska keinovalot paloivat pahasti puhki tähtivalotuksissa, niin Suomenlinna ja muut keinovalot on yhdistetty tähtikuvaan exposure blending:n avulla 4 tummemmasta valotuksesta (18 mm, f4,5, 25 sekuntia, ISO 200, 800, 1600 ja 3200). Tämä exposure blending on tarpeen kaupungin valoissa kuvatessa, jos kuvaa esim. Porkkalassa, niin siellä on niin pimeää ettei exposure blending ole tarpeen.

Lisää tietoa

Jos tähtien valokuvaaminen kiinnostaa sinua, niin tule Yövalokuvauskurssilleni (20.8.-22.10.). Tällä kurssilla opiskelemme kuvaamaan mm. tähtiä (Linnunrataa ja star trail -kuvia), kuuta ja sinistä hetkeä. Tänä syksynä kurssin luennot järjestetään webinaareina, joten voit osallistua mistä päin Suomea vain! Ja jos asut pääkaupunkiseudulla, niin voit osallistua myös kurssin yhteisille retkille, joilla on tarjolla henkilökohtaista opastusta (retket on siis ostettavissa erikseen). Jos et osallistu retkille, niin teet kuvaustehtävät omatoimisesti ohjeiden mukaan (minulla on myös ohjevideoita tarjolla).

Minulla on myös monia muita maisemavalokuvauskursseja tarjolla (alkeista jatkokurssiin) tänä syksynä, tutustu tarjontaan.

Also posted in Maisemakuva, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Tagged , , , , , , |

Modulaarinen maisemavalokuvausakatemia on julkaistu!

Panoraama Lahden satamasta auringonlaskun aikaan
Yli 180° panoraama Lahden satamasta auringonlaskun aikaan

Syksyn kurssini ovat myyneet hieman tavallista heikommin, joten järjestin vanhoille kurssilaisilleni pari kyselyä Facebookissa viime viikolla. Näissä kyselyissä kartoitin kahta asiaa: vaikuttaako koronaepidemia halukkuuteen osallistua kursseille yleensä, ja mitkä ovat suurimmat esteet juuri minun valokuvauskurssieni ostamiseen tänä syksynä.

Ensimmäisen kyselyn mukaan 82% vastaajista sanoi että voisi osallistua tavallisille valokuvauskursseille missä on luokkatapaamisia ja retkiä, tai voisi osallistua valokuvauskursseille missä kaikki tapaamiset on ulkona. Eli tämän tilaston mukaan kurssieni pitäisi myydä varsin hyvin (olen korvannut omilla kursseillani luokkatapaamiset webinaareilla, joten kaikki fyysiset tapaamiset ovat ulkona).

Kuunsirppi ja kukko, Siltasaari, Helsinki
Kuunsirppi ja kukko, Siltasaari, Helsinki

Toisessa kyselyssä merkittävimmät syyt, miksi entiset kurssilaiset eivät vielä olleet ilmoittautuneet minun kursseilleni, olivat:

  • ei ole vielä ehtinyt suunnittelemaan syksyn ohjelmaa
  • ei halua sitoutua pitkälle kurssille, kun ei tiedä yhtään mitä syksyllä tapahtuu (esim. miten lasten koulunkäynti tapahtuu)
  • ei asu pääkaupunkiseudulla
  • haluaa osallistua webinaarikursseille (yleensäkin, ja/tai tässä tilanteessa)

Vastauksena näihin toiveisiin, päätin muokata syksyn kurssiohjelmaan merkittävästi joustavampaan ja modulaarisempaan suuntaa. Joten on aika julkaista Modulaarinen maisemavalokuvausakatemia! 🙂

Idea tässä akatemiassa on seuraava:

  • Kaikilla kursseilla luokkatapaamiset on korvattu webinaareilla. Tästä on monta hyötyä:
    • Pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin voi osallistua webinaareihin.
    • Koronaepidemian aikana luokkatapaamiseen ja matkaan luokkatapaamiseen (mahdollisesti joukkoliikennevälineissä) liittyvät riskit jäävät pois.
    • Kaikki webinaarit nauhoitetaan, joten jos et jostain syystä pääse osallistumaan, niin voit katsoa webinaarin myöhemmin.
    • Luokkatilojen kustannukset jäävät pois, joten tarvittaessa kurssi voidaan järjestää pienemmällä osallistujamäärällä.
  • Kursseilla millä on sekä webinaareja, että kuvausretkiä, voi ostaa pelkästään webinaarit tai kuvausretket.
    • Pääkaupunkiseudun ulkopuoliset kurssilaiset voivat siis ostaa vain webinaarit (ja tehdä kuvaustehtävät omatoimisesti).
    • Jos joku haluaa (esim. samalla kurssilla aikaisemmin käyneet) käydä vain yhteisillä retkillä, niin se mahdollista.
  • Webinaarikursseja on lisätty.
  • Useampia kursseja voi yhdistää (samoja retkiä voi ostaa useamman webinaarikurssin yhteyteen).

Seuraavassa on esitelty kaikki loppuvuoden kurssit, kohderyhmien tason mukaan:

Alkeistaso

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssi (7.-15.10., 21.-28.10., 21.-29.10., 26.11.-10.12., 2.-16.12.2020 tai 27.1.-10.2.2021)

Kaivopuisto, Helsinki

Tällä alkeiskurssilla opit miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset (miten saadaan oikea valotus eri tilanteissa?), sommittelun perusteet ja miten toimia kuvauspaikalla. Ensimmäisen webinaarin lopuksi kurssilaiset saavat harjoitustehtävät jotka liittyvät sommitteluun ja valon käyttöön. Tehtävien tarkoituksena on rohkaista kurssilaisia kokeilemaan eri asioita, ja testaamaan itse mitkä valinnat toimivat eri tilanteissa parhaiten. Tehtävien kuvat käydään lävitse kurssin lopuksi toisessa webinaarissa. Kurssilla on 2 webinaaria ja 1 yhteinen retki Helsingin alueella. Voit myös osallistua vain tämän kurssin webinaareihin (esim. jos et asu pääkaupunkiseudulla), hinta on tällöin edullisempi.

Kameraseuran Lightroom-kurssi (14.–15.11.)

Lightroom-kurssilla käydään lävitse Lightroom Classic:in (myös Lightroom 6 riittää kurssille osallistumiseen) käyttö kuvien arkistointiin ja RAW-kuvien kehittämiseen (konversioon). Kurssi sopii kaikille jotka haluavat oppia Lightroomin käytön perusteet omien kuviensa hallintaan ja käsittelyyn. Ennakkotietoja Lightroomista ei tarvita. Kurssin webinaarit tallennetaan, ja voit katsoa ne myöhemmin.

Keskitaso

Kaupunkimaisemat (9.9.-4.11.)

Valaisevia yöpilviä Töölönlahdella
Valaisevia yöpilviä Töölönlahdella

Kuvaamme tällä Kaupunkimaisemat-kurssilla monipuolisesti Stadin maisemia: katunäkymiä, rakennuksia, heijastuksia, maisemia kattojen yllä, panoraamoja, sinistä hetkeä, ja ruskaa puistoissa. Opiskelemme mm. milloin lähteä kuvaamaan, miten kuviinsa löytää hyvän valon, sommittelua, miten saa rakennukset suoriksi kuvissa,… Kurssilla on 4 webinaaria ja teemme yhdessä 8 kuvausretkeä Helsingissä.

Päivitys 2.9.: Kurssi on nyt täynnä.

Elokuun 2020 täysikuu Lauttasaaresta

Kuvankäsittelykurssi: Maisemat Lightroomilla ja Photoshopilla (22.11. ja 29.11.)

Tällä kuvankäsittelykurssilla opiskellaan maisemavalokuvien kuvankäsittelyä Lightroom Classic– ja Photoshop-ohjelmilla. Tämä on keskitason kurssi, joten kurssilaisten toivotaan osaavan Lightroomin perusteet. Kurssin aiheita ovat mm.: työskentelyjärjestys Lightroomissa ja Photoshopissa, ”logiikka” miten lähden kuvia säätämään ja mitä tavoittelen, maisemakuvan tyypilliset säädöt Lightroomissa, esimerkkejä erilaisista maisemakuvaustilanteista ja miten niitä kannattaa säätää, objektiivivääristymien korjaus, perspektiivikorjaukset, kohinanpoisto ja terävöitys, HDR -työkalu ja sen rajoitukset, panoraamat, exposure blending Photoshopissa,… Kurssin webinaarit tallennetaan, ja voit katsoa ne myöhemmin.

Yövalokuvauskurssi (20.8.-22.10.)

Yövalokuvauskurssilla opiskelemme kuvaamaan kuuta, tähtiä (Linnunrata- ja star trail -kuvia) ja sinisen hetken kaupunkimaisemia. Neljänä iltana opiskelemme teoriaa, kuvankäsittelyä (mm. miten yhdistät tähtikuvia kohinan vähentämiseksi, miten yhdistät erikseen kuvatut kuun ja maiseman luonnollisen näköiseksi kuvaksi,…) ja keskustelemme kuvista. Lisäksi teemme yhdessä 8+ kuvausretkeä Helsingissä ja lähialueilla.

Päivitys 19.8.: Kurssi on nyt täynnä.

Jatkokurssit

Kuukauden kuva -webinaarikurssi (jatkuva, liity milloin vain)

Kuukauden kuva -kurssilla saat Mikaelilta palautetta omista kuvistasi. Hän kommentoi mm. kuvien teknistä laatua, aiheen kiinnostavuutta, sommittelua ja valon hyödyntämistä. Myös muut kurssilaiset kommentoivat kuvia. Kuukauden kuva -webinaariryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Jokaisessa tapaamisessa käsitellään 2 maisemakuvaa / osallistuja:

  1. kuvan pitää olla kuukausittain vaihtuvan teeman mukainen. Teemat voivat liittyä esim. valon käyttöön, sommitteluun, kuvatyyliin (minimalistinen kuva, mustavalkoinen kuva,…).
  2. kuva on ”paras kuva” viime kuukauden ajalta.

Maisemavalokuvauksen talvinen retkikurssi (9.12.2020-24.3.2021)

Tämän kurssin merkittävin osuus on talviset kuvausretket, eli tällä kurssilla on tarkoitus metsästää hienoja valoja ja kuvauksellisia tilanteista (jäätyvä meri, merisavu, huurre…). Teemme kurssilla yli 10 retkeä silloin kuin sää suosii maisemakuvausta. Teoriapuolella tämän kurssin teemana on sommittelu ja valon hyödyntäminen osana sommittelua.

Videokurssit ja yksityisopetus

Verkkokaupassani on ostettavissa kuvankäsittelyvideoita ja yksityisopetusta. Nämä videot sisältyvät myös monien kurssien hintaan (esim. Yövalokuvauskurssi ja Kaupunkimaisemat).

Also posted in Arkkitehtuurivalokuvaus, Kaupunkikuva, Maisemakuva, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Tagged , , , , , , , , , |

Syksyn valokuvauskurssini ovat nyt myynnissä

Tuomiokirkko ja nouseva täysikuu, Helsinki

Ensi syksyn valokuvauskurssini ovat nyt myynnissä. Koronaepidemiasta johtuen nyt myynnissä on kolme kurssia jotka järjestetään webinaareina, ja Helsinginkin kursseilla luokkatapaamiset on korvattu webinaareilla, mutta teemme retket yhdessä.

Opetan loppuvuoden aikana siis kolmella webinaarikurssilla, eli näille kursseille voit osallistua mistä päin Suomea vain:

Sumuinen auringonlasku, Lauttasaari, Helsinki (kuvattu syksyn 2019 Alkeiskurssilla)
  • Maisemavalokuvauksen peruskurssi webinaarina (5.-12.8., 18.-27.8., 7.-15.10., 21.-28.10. tai 21.-29.10.2020) – Tämä kurssi järjestetään kahtena webinaarina, joiden välissä kurssilaiset tekevät harjoitustehtäviä omatoimisesti. Tällä kurssilla opit miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset (miten saadaan oikea valotus eri tilanteissa?), sommittelun perusteet ja miten toimia kuvauspaikalla. Ensimmäisen webinaarin lopuksi kurssilaiset saavat harjoitustehtävät jotka liittyvät sommitteluun ja valon käyttöön. Tehtävien tarkoituksena on rohkaista kurssilaisia kokeilemaan eri asioita, ja testaamaan itse mitkä valinnat toimivat eri tilanteissa parhaiten. Tehtävien kuvat käydään lävitse kurssin lopuksi toisessa webinaarissa.
    • Päivitys 1.10.: Lokakuulle on lisätty uusi webinaari 21.-29.10.
  • Kameraseuran Lightroom-kurssi (14.–15.11.2020) – Tällä kurssilla käydään lävitse Lightroom Classic:in (myös Lightroom 6 riittää kurssille osallistumiseen) käyttö kuvien arkistointiin ja RAW-kuvien kehittämiseen (konversioon). Kurssi sopii kaikille jotka haluavat oppia Lightroomin käytön perusteet omien kuviensa hallintaan ja käsittelyyn. Ennakkotietoja Lightroomista ei tarvita. Kurssin webinaarit tallennetaan, ja voit katsoa ne myöhemmin.
  • Kuvankäsittelykurssi: Maisemat Lightroomilla ja Photoshopilla (22.11. ja 29.11.2020) – Tällä kurssilla opiskellaan maisemavalokuvien kuvankäsittelyä Lightroom Classic– ja Photoshop-ohjelmilla. Tämä on jatkotason kurssi, joten kurssilaisten toivotaan osaavan Lightroomin perusteet. Osan kurssin ajasta oppilaat harjoittelevat kuvakäsittelyä omilla koneillaan opettajan esimerkkien jälkeen. Kurssilaisilla on myös mahdollisuus jakaa oman tietokoneensa näyttö opettajalle, ja kysyä neuvoa ohjelmien käytöstä. Kurssilaiset tarvitsevat oman tietokoneen, jossa on asennettuna Lightroom ja Photoshop -ohjelmistot. Kurssin aiheita ovat mm.: työskentelyjärjestys Lightroomissa ja Photoshopissa, ”logiikka” miten lähden kuvia säätämäään ja mitä tavoittelen, maisemakuvan tyypilliset säädöt Lightroomissa, esimerkkejä erilaisista maisemakuvaustilanteista ja miten niitä kannattaa säätää, objektiivivääristymien korjaus, perspektiivikorjaukset, kohinanpoisto ja terävöitys, HDR -työkalu ja sen rajoitukset, panoraamat, exposure blending Photoshopissa,… Kurssin webinaarit tallennetaan, ja voit katsoa ne myöhemmin.
Tuomiokirkko, Senaatintori, Helsinki (kuvattu syksyn 2019 Kaupunkimaiset-kurssilla)

Seuraavat kurssit järjestän itse Helsingissä:

Kuusamossa minulla on syyskuussa perinteinen Kuusamo-opiston ruskakurssi:

Päähkänäkallio, Kuusamo (kuvattu syksyn 2019 ruskakurssilla Kuusamossa) – 3 vaakakuvan panoraama Photoshopissa 3 exposure blend-kuvasta

Jos mikään kurssi näistä ei sovi sinulle, voit ostaa minulta myös yksityisopetusta. Etänä annettavaa yksityisopetusta voit ostaa suoraan verkkokaupastani, tai lähetä minulle viesti. Voit antaa näitä kursseja tai yksityisopetusta myös lahjaksi.

Also posted in Arkkitehtuurivalokuvaus, Kaupunkikuva, Maisemakuva, Panoraama, Panoraamakuva, Valokuvauskurssi, Yksityisopetus, Yövalokuvaus Tagged , , , , , , , , , , |

Nettikursseja ja etäopetusta maisemavalokuvauksesta tarjolla keväällä ja kesällä 2020

Täysikuu nousee Suomenlinnan takaa, Helsinki
Täysikuu nousee Suomenlinnan takaa, Helsinki (kuu on kuvattu 3 minuutin 13 sekunnin välein, maisema on ekasta kuvasta: 180 mm, ISO 3200, f/4 ja 1/40 sekuntia)

Näin koronapandemian aikana en valitettavasti pysty järjestämään tavallisia valokuvauskursseja luokkatapaamisineen, mutta onneksi osa valokuvauskursseista, ja myös yksityisopetus on mahdollista järjestää netin kautta. Toukokuun maisemavalokuvauksen alkeiskurssini on siis peruttu, mutta tarjolla on vastaava nettikurssi. Uutuutena tarjolla on myös kuvakäsittelyvideoita.

Koronavirusepidemia saattaa kestää kuukausia, ja maisemavalokuvaus, yksin tai perheen kanssa luonnossa liikkuminen, on erinomainen harrastus tänä aikana! Kannattaa siis kehittää omia taitoja ennenkuin käyttää koko kesän valokuvaamiseen 🙂

  • ~4 tunnin Lightroomin perusteet maisemavalokuvaajalle -video, tämän videon avulla opit Lightroom Classic -ohjelman perustoiminnot, ja näet miten itse säädän maisemavalokuviani. Katso video omaan tahtiin netistä, tai lataa omalle koneellesi.
  • ~3 tunnin Exposure blending maisemakuvaajalle – video, tällä videolla käyn lävitse miten yhdistän tasojen ja maskien avulla Photoshopissa eri valotuksia siten että saan kasvatettua kuvan dynamiikkaa. Tämä on usein tarpeen esim. suoraan aurinkoa päin kuvatessa, koska taivas palaa helposti puhki tässä tilanteessa. Katso video omaan tahtiin netistä, tai lataa omalle koneellesi.
  • Maisemavalokuvauksen perusteet -kurssi (päivitys 8.6.: uusi kurssi elokuulle lisätty: 5.-12.8.2020!) (=maisemavalokuvauksen alkeiskurssin nettiversio). Tällä kurssilla lähdetään liikkeille valokuvauksen perusteista: kameran asetukset, valon huomioiminen, sommittelu, kuvaukselliset tilanteet,… Tämä kurssi järjestetään nyt kahtena webinaarina, joiden välissä kurssilaiset tekevät harjoitustehtäviä omatoimisesti. Viimeisellä kerralla saa palautetta omista kuvistasi. Saat kurssilta myös runsaasti materiaalia jonka avulla voit kerrata ja opiskella maisemavalokuvausta, sommittelua ja kuvankäsittelyä lisää kurssin jälkeen.
  • Maisemakuvaajan jatkokurssi webinaarina – näppäilystä suunnitelmalliseen valokuvaukseen (26.5.-9.6.2020) Kameraseurassa. Kurssi alkaa webinaarilla jossa näytän omia huippukuviani ja kerron niiden taustoista, annan neuvoja siihen miten suunnitella kuvausreissuja, ja annan myös vinkkejä kesän parhaisiin kuvausaiheisiin (ukkonen, dramaattiset pilvet, valaisevat yöpilvet, kuu,…). Webinaarin lopuksi kurssilaiset saavat valoon ja sommitteluun liittyvät kuvaustehtävät. Kuvaustehtävät jokainen kuvaa omatoimisesti. Toisessa ja kolmannessa webinaarissa käydään kuvaustehtävien kuvat lävitse, annan palautetta kuvista ja kuvankäsittelyvinkkejä. Kurssilaiset saavat myös kattavat luentomuistiinpanot ja katseluoikeudet Lightroomin perusteet maisemavalokuvaajalle ja Exposure blending maisemakuvaajalle -videoihin.
  • Valokuvauksen ja kuvankäsittelyn yksityisopetusta tuntihinnalla, täysin oppilaan tarpeiden mukaan. Kuvankäsittelyssä käytettävät ohjelmisto ovat Lightroom Classic ja Photoshop. Esim. minä näytän ensin esimerkin, sitten oppilas tekee sen itse ja minä autan tarpeen vaatiessa (eli kumpikin näkee toistensa tietokoneen näytöt). Yksityisopetuksen hinta on: ensimmäinen tunti 55€, ja seuraavat tunnit 45€ (sis. ALV). Osta yksityisopetusta verkkokaupastani, tai lähetä minulle ensin viesti, niin keskustellaan sisällöstä tarkemmin ja sovitaan aika, ja lähetän sinulle sitten laskun.
  • Vinkkejä maisemavalokuvaamisen ja kuvankäsittelyn kehittämiseen, eli ”portfolio review”. Lähetä kuvat (15-20 kpl) joihin haluat kommentteja (+ mahdollisesti kotisivusi osoite tai esim. Instagram profiilisi) minulle etukäteen, niin tutustun niihin ennen etätapaamista. Tämän kesto on yksi tunti ja hinta on 70€. Osta portfolio review verkkokaupastani tai lähetä minulle viesti, niin sovitaan yksityiskohdat.

Jos opetusvideoiden kysyntä on hyvä, niin niitä saattaa tulla myös lisää. Jos sinulla jotain toiveita mitä haluaisit valikoimaani, niin voit esittää toiveesi kommenteissa!

Also posted in Maisemakuva, Panoraama, Panoraamakuva, Valokuvauskurssi, Yksityisopetus Tagged , , , , , , , , , |

Joululahjaksi valokuvauskurssi vai Helsinki-kalenteri?

Helsinki maisemakalenteri 2020

Onko joululahjat vielä ostamatta ystäville tai sukulaisille? Valokuvausta harrastaville suosittelen lahjaksi valokuvauskurssejani tai valokuvauksen yksityisopetusta.

Jos lahjan saaja ei valokuvaa itse, niin helsinkiläisille sopii lahjaksi Helsinki seinäkalenterini. A3-kalenterissa on ajankohtainen ja upea Helsinki-kuva joka kuukaudelle. Kalenteri on ostettavissa verkkokaupastani, yhden kalenterin hinta on 24€ + postikulut. Jos ostat useampia kalentereita, niin hinta laskee 20 euroon. Verkkokaupassani on myynnissä myös muita Helsinki-aiheisia tuotteita, mm. lasinalusia ja pieniä akryylikuvia. Jos teet tilauksen viimeistään sunnuntaina 15.12., niin tilauksen pitäisi ehtiä perille ennen joulua (postitan tuotteet ma 16.12. aamuna).

Valokuvauskurssista voi olla pidempiaikaista iloa kuin jostakin laitteesta. Hieno kamera tai objektiivi ei takaa hyviä kuvia, vaan tärkeintä hyvissä kuvissa on valokuvaajan taidot: mm. osata asettaa kameraan oikeat asetukset, sommitella kiinnostavasti, ja olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa kuvaamassa. Nyt on myynnissä seuraavat vuoden 2020 kurssini:

Kevään 2019 alkeiskurssi retkellä Suomenlinnassa

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssin tai yksityisopetusta joululahjaksi ostaville, ja sen viimeistään 15.12. maksaville, kaupan päälle Helsinki-kalenteri! Kerro mitä haluat antaa lahjaksi ja lähetä sähköposti osoitteeseen kurssit (at) maisemanlumo.fi, niin lähetän sinulle linkin verkkokaupaani jolla voit maksaa kurssin tai yksityisopetuksen heti. Ja postitan kalenterin sitten 16.12.

Jos lahjan saaja on kiireinen eikä ehdi kursseille, tai tiedät että hän haluaa henkilökohtaista opastusta, niin voit antaa lahjaksi myös yksityisopetusta, joka järjestetään silloin kun oppilaalle sopii. Kurssin sisältö räätälöidään täysin oppilaan kiinnostusten mukaan. Seuraavassa on kaksi esimerkkiä yksityiskursseista (mutta näitä voidaan muokata vapaasti). Hinnat ovat Helsingin alueelle. Jos sinulla on kysyttävää yksityisopetuksesta tai haluat ostaa sitä lahjaksi, niin ota yhteyttä!

5 tunnin kurssi, 2 tapaamista, 1-2 oppilasta, hinta 340€

  • 3 tuntia valokuvauksen teoriaa, esim. sommittelu, valo, kameran asetukset, näytän omia esimerkkikuviani, ja kerron miten ne on kuvattu
  • 2 tunnin kuvausretki jossa harjoittelemme kuvaamista käytännössä, mm. kameran asetuksia ja sommittelua

8 tunnin kurssi, 3 tapaamista, 1-2 oppilasta, hinta 520€

  • 3 tuntia valokuvauksen teoriaa, esim. sommittelu, valo, kameran asetukset, näytän omia esimerkkikuviani, ja kerron miten ne on kuvattu
  • 2 tunnin kuvausretki jossa harjoittelemme kuvaamista käytännössä, mm. kameran asetuksia ja sommittelua
  • 3 tuntia palautetta kuvista ja kuvakäsittelyä: katsomme retkellä kuvattuja kuvia, ja kurssilaisten muita kuvia, annan niistä palautetta, ja lisäksi kuvankäsittelyn opastusta tarpeen
Also posted in Kalenteri, Kaupunkikuva, Maisemakuva, Valokuvatuotteet, Valokuvauskurssi Tagged , , , , , |

Yövalokuvauskurssi Hangon Fotoklubilla 24.10.

Täysikuu ja Suomenlinnan kirkko Lauttasaaresta (13.10.2019)
Täysikuu ja Suomenlinnan kirkko Lauttasaaresta (13.10.2019)

Pidän yhden illan yövalokuvauskurssin Hangon fotoklubilla 24.10. klo 17.30-21.00. Kurssilla saat vinkkejä seuraavien aiheiden kuvaamiseen: sininen hetki, tähdet (Linnunrata ja star trails), kuu, ukkonen, valaisevat yöpilvet ja revontulet.

Jos sää sallii, niin lähdemme luennon jälkeen kuvaamaan tähtia tai öisiä kaupunkimaisemia. Jos kurssi kiinnostaa, niin lisätietoja löytyy Hangö fotoklubb rf / Hanko fotoklubi ryn Facebook-sivuilta.

Also posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Valokuvauskurssi Tagged , , , , , , , , , |