Tag Archives: Sõrve

Uusi galleria: Viron saaret 2016

Tuhkana, Saarenmaa, Viro

Linkki Viron saaret 2016 galleriaan / Tuhkana, Saarenmaa, Viro

Olin heinäkuun toisella viikolla opettamassa KS Koolituksen järjestämällä maisemavalokuvauskurssilla Saarenmaalla. KS Koolitus järjestää kesäisin paljon valokuvauskursseja Kuressaaressa. Tarjolla on mm. henkilökuvausta, muotikuvausta ja kuvankäsittelyä. Mutta maisemavalokuvauskurssi on toki paras vaihtoehto, sillä retkillä pääsee näkemään Saarenmaata laajemminkin 🙂

Seuraavassa kuvassa on Kuressaari Kuressaaren ainoan tornitalon katolta nähtynä. Kuressaari on viehättävä pikkukaupunki, lähes kaikki ravintolat ovat keskittyneet keskusaukiolle ja yhden kadun varteen. Hyvin syömisen lisäksi Kuressaaressa voi viettää aikaa joissakin sen monista kylpylöistä. Tosin tällä kurssilla kurssilaiset eivät kyllä ehtineet kylpylöhin….

Kuressaari, Saarenmaa, Viro

Kuressaari, Saarenmaa, Viro

Kurssin ohjelma oli siis varsin tiivis. Maanantaina kävimme kuvaamassa kaupunkimaisemia mm. Piispanlinnan lähistöllä. Tiistaista perjantaihin meillä oli sitten kuvausretki Kuressaaren ulkopuolelle. Lisäksi käsittelimme kuvia Kuressaren ammattikoulun tietokoneluokassa.

Ennakkoon sääennusteet vaikuttivat varsin huolestuttavilta, lähes jokaiselle päivälle luvattiin sadetta. Mutta totuus oli paljon parempi, ainoastaan perjantaina satoi. Ja perjantai oli retkien kannalta paras päivä sataa, sillä silloin kävimme Koguvan kylässä Muhulla. Pilvinen, ja jopa sateinen, ilma sopi hyvin Koguvan kylän vanhojen rakennusten sammalpeitteisten aitojen kuvaamiseen. Muina päivinä oli melko sopivasti vaihtelevaa pilvisyyttä.

Kävimme kahtena iltana kuvaamassa auringonlaskun, Sõrvenniemellä ja Tuhkanan rannalla. Molemmilla kerroilla meille oli tarjolla komea auringonlasku 🙂 Lisäksi kävimme mm. Anglan tuulimyllymäellä (jossa monien aika meni söpöjen kilien kuvaamiseen…), Kaalin meteoriittikraatterilla, ja Ohessaaren rantatörmällä.

Tänä vuonna kurssilla oli uutuutena päivän retki Hiidenmaalle. Hiidenmaan kierroksella kävimme kolmella majakalla: Tahkuna, Kõpu ja Ristna. Kaikkiin majakoihin pääsi kiipeämään myös ylös, joten majakoiden kuvaamisen lisäksi pääsimme kuvaamaan maisemia majakoista.

Valaisevia yöpilviä, Kuressaari, Saarenmaa, Viro

Valaisevia yöpilviä, Kuressaari, Saarenmaa, Viro

Yhtenä yönä tuli vielä harrastettua yksin kaupunkikuvausta Kuressaaressa. Ensin sinistä hetkeä, ja sitten valaisevia yöpilviä Piispanlinnan ympäristössä. Yöpilvet olivat varsin komeat, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy!

Nyt Viron saaret 2016 -galleriassa on 29 kuvaa kesän 2016 kurssimatkalta. Lisään galleriaan vielä myöhemmin syksyllä / talvella lisää kuvia.

Posted in Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi Also tagged , , , , , , , , , , , , |