Kaupunkimaisemat ja keväiset puistot -kurssi (23.4.-11.6.2025)

Kevättä Töölönlahdella, Helsinki
Suomenlinna tyynenä kevätyönä, Helsinki
Suomenlinna tyynenä kevätyönä, Helsinki

Opiskelemme tällä kurssilla kuvaamaan urbaaneja maisemia, ja kaupunkien viheralueita ja luontokohteita kun luonto herää keväällä. Käymme myös kuvaamassa sinisen hetken maisemia ja kuuta kaupunkimaisemassa. Näytän webinaareissa runsaasti omia esimerkkikuviani ja vinkkejä siihen milloin niitä kannattaa lähteä kuvaamaan. Saat myös vinkit kesän kuvauksellisten ilmiöiden kuvaamiseen, mm. sateenkaaret, ukkonen, ja valaisevat yöpilvet.

Yhteisillä retkillä kuvaamme kaupunkimaisemia pääosin Helsingin alueella. Kuvaamme urbaania maisemaa päivällä, auringonlaskun ja sinisen hetken aikaan. Kurssin aikana keväiset maisemat ovat parhaimmillaan, joten kuvaamme luonnon heräämistä luotokohteissa ja puistoissa. Teemme myös 1-2 kuvausretkeä pääkaupunkiseudun ulkopuolle (ainakin Porvoo). Jos et osallistu yhteisille retkille, niin voit kuvata kuvaustehtävät omatoimisesti kuvausvinkkien avulla.

Keskustelemme yhdessä kurssilaisten kuvista webinaareissa, ja annan vinkkejä miten kuvia voisi parantaa, joko kuvaustilanteessa tai kuvankäsittelyllä. Opiskelemme myös kaupunkikuvissa tarvittavia kuvankäsittelyn tekniikoita. Kurssi sisältää 3 webinaaria, ja 8-10 vapaaehtoista kuvausretkeä. Jos ostat webinaarit (150€), niin saat kutsut kaikille retkille, ja voit valita mille retkille osallistut. Retket maksat jälkikäteen (ensimmäiset 6 retkeä maksaa 24€/retki, sen jälkeen hinta on 12€/retki). Voit maksaa kurssin laskulla tai kulttuurisaldolla. Jos olet ollut aikaisemmin kursseillani, voit ostaa pelkkiä retkiä, lue täältä lisää. Ilmoittaudu kurssille lähettämällä minulle sähköpostia: ilmo@maisemanlumo.fi.

Kurssi on suunnattu kaikille maisemavalokuvauksesta kiinnostuneille, joille valokuvauksen perusteet ovat tuttuja (esim. aukko, ISO, suljinaika, ja valotuksen säätäminen kamerasta). Jos nämä ei ole vielä tuttuja sinulle, niin suositten sinulle Maisemavalokuvauksen alkeiskurssia. Kurssilla tarvitset järjestelmäkameran (perinteinen tai peilitön), laajakulman ja normaalin polttovälin kattavan objektiivin/objektiivit tai ”paremman” pokkarin (eli pokkarin jossa on mahdollisuus säätää valotusta käsin ja mielellään RAW-kuvausmahdollisuus) ja jalustan.

Kurssilla kuvattujen kuvien käsittelyyn tarvitset jonkun kuvakäsittelyohjelmistom, mieluiten esim. Lightroomin, Photoshopin tai Photoshop Elements:in.

Kurssilla on käytössä myös kuvat.fi -galleria mihin oppilaat lataavat kuviaan kurssin aikana, voivat kommentoida muiden kuvia, ja saada palautetta omiin kuviinsa.

Puiden tanssia Lauttasaaressa, Helsinki
Puiden tanssia Lauttasaaressa, Helsinki

Kurssilta saatava materiaali

Kurssin jälkeen oppilailla on seuraavat materiaalit joiden avulla oppeja voi kerrata ja jatkaa opiskelua:

  • Noin 70 sivuiset luentomuistiinpanot (PDF) maisemavalokuvauksen perusteista, sommittelusta, kaupunkimaisemien valokuvauksesta ja panoraamojen yhdistämisestä.
  • Noin 3 tunnin videot maisemavalokuvausken perusteista: maisemavalokuvaajan välineet, kameran asetukset, valon suunnat ja sommittelu (Alkeiskurssini materiaalin pohjalta). Nämä videot on tarkoitettu erityisesti kurssilaisille jotka eivät aikaisemmin ole olleet kurssini. Nämä on katsottavissa vuoden ajan kurssin loppumisesta.
  • Tallenteet webinaareista, arviota noin 9 tuntia. Nämä on katsottavissa vuoden ajan kurssin loppumisesta.
  • Lightroomin perusteet maisemavalokuvaajalle -video: kuvien tuonti Lightroomiin, parhaiden kuvien valinta, hakusanoitus ja kuvien etsiminen, panoraamojen ja HDR-kuvien yhdistäminen, kuvien säätäminen Develop-moduulissa (noin 7+ tuntia). Nämä videot voit ladata itsellesi.
  • Exposure blending maisemakuvaajalle -video, tällä videolla käyn lävitse miten yhdistän tasojen ja maskien avulla Photoshopissa eri valotuksia siten että saan kasvatettua kuvan dynamiikkaa (noin 3 tuntia). Nämä videot voit ladata itsellesi.
  • Kurssilaiset saavat myös kutsun suljettuun Facebook-ryhmääni jossa jaan maisemavalokuvaukseen liittyviä vinkkejä ja kerron Facebookissa julkaisemieni maisemakuvien kuvaustiedot. Annan ryhmässa myös vinkkejä kuvauksellisista tilanteista (esim. täysikuu, paras aika kuvata Linnunrataa, ukkoset, revontulet,…). Tässä ryhmässä kurssilaiset voivat kurssin jälkeenkin esittää kysymyksiä, pitää yhteyttä muihin kurssilaisiin ja vaikka sopia yhteisiä kuvausretkiä.

Kurssin aihealueet

Ukkospilvi Suomenlinnan yllä, Kaivopuisto, Helsinki

Milloin kannattaa lähteä kuvaamaan?

Kaupunkimaisemien kuvaaminen eroaa esim. merimaisemien kuvaamisesta. Meren rannalla paras valo on usein auringonnousun tai -laskun aikaan. Mutta kaupungin katukuiluissa tai puistoissa valo on usein kadonnut jo auringonlaskun aikaan. Jotta katukuiluun, rakennuksiin tai puiston puihin osuisi valoa, niin kuvaamassa on oltava aikaisemmin. Toki auringonnousun ja -laskun aikaankin voi saada hienoja kuvia, jos taivas on dramaattinen tai on kuvaamassa korkealla kattojen yllä.

Sininen hetki on suosikkiajankohtani kuvata kaupunkimaisemia. Sininen taivas toimii erinomaisena vastapainona lämpimille kaupungin valoille. Kuvaamaan kannattaa lähteä myös sateen jälkeen, heijastukset lätäköistä mahdollistavat erilaisia ja yllättäviä maisemia. Näissä gallerioissa näet sinisen hetken kuviani Helsingistä: Sininen hetki ja Sininen hetki II.

Myös aina kun on tarjolla harvinaisempia sääilmiöitä, kannattaa lähteä kuvaamaan. Kaupunkimaisema saa aivan uutta mielenkiintoa jos taivaalla on sateenkaari, vyörypilvi, valaisevia yöpilviä tai vaikka salamanisku. Mutta tällaisia kuvia en uskalla kurssilla luvata kurssilla kuvattavan 🙂 Sen sijaan annan vinkkejä siihen milloin näitä kannattaa lähteä metsästämään.

Luonto herää kevääseen

Kurssin aikana on luonto herää kevääseen: monet kasvit kukkivat ja puut saavat lehdet. Käymme kuvaamassa keväisiä maisemia useammalla retkellä Helsingin puistoissa ja luontokohteissa. Alustavasti retkiä on suunniteltu mm. Roihuvuoren Kirsikkapuistoon, Töölönlahdelle, Alppiruusupuistoon,…. Keväisiä maisemia Helsingistä aikaisemmilta vuosilta on nähtävillä Helsinki – Kevät vihertää ja kukkii -galleriassa.

Kun kevätmaisemat ovat parhaimmillaan, tarkoitus on myös käydä 1-2 kuvausretkellä kauempana (esim. Porvoossa).

Roihuvuoren Kirsikkapuisto, Helsinki

Kaupunkimaiseman sommittelu

Sommittelu on tärkeää kaupunkimaisemissa kuten kaikessa valokuvauksessa. Omia kaupunkikuvia näyttäessäni kerron miksi olen ne niin sommitellut, ja mitä sommiteluperiatteita olen kulloin soveltanut (esim. kolmanneksen sääntö, kultainen leikkaus, kehystys, katsetta johtavat linjat,…).

Kuvausretkillä näytän miten itse ”luen kuvauspaikkaa”, eli valitsen mielestäni parhaan kuvauskohdan ja -suunnan. Ja miten sitten lähden sitten sommittelemaan kuvaa valitsemastani kohdasta.

Miten saadaan rakennusten linjat suoraan?

Kaikille on varmaan tuttua se että kun kuvataan korkeita rakennuksia, niin jotta koko talo saadaan kuvaan, kameraa joudutaan kallistamaan ylöspäin. Tällöin valokuvassa näyttää siltä että rakennus kapenee voimakkaasti ylöspäin. Opiskelemme miten rakennusten pystysuorat linjat kannattaa suoristaa tietokoneella jälkikäteen. Esittelen Lightroomin Upright, Lightroomin Transform, Photoshopin Lens Corrections ja Photoshopin Adaptive Wide Angle Filter -työkalujen käytön linjojen suoristamiseen.

Mikäli linjat halutaan suoraan jo kuvaushetkellä, niin silloin on käytettävä Tilt/Shift-objektiiveja. Näytän halukkaille kurssin retkillä miten Canonin Tilt/Shift-objektiiveilla (17 ja 24 mm), rakennusten linjat saa suoraan jo kuvaushetkellä.

Perspektiivin korjaus Lightroomissa Upright-työkalun avulla

Ihmiset kaupunkikuvissa

Ihmiset kuuluvat kaupunkiin, ja myös kaupunkikuviin. Aina kuitenkaan ihmiset eivät näytä hyvälle kuvassa. Esimerkiksi sinisen hetken aikaan, pitkästä suljinajasta johtuen, ihmiset voivat näyttää vain tummille ”haamuille”. Mitä tällöin voi tehdä? Ja yleisemmin, mikä on hyvä suljinaika kuvata ihmisiä kaupunkimaisemakuvissa? Ja mihin kohtaa kuva-alaa ihmiset kannattaa sijoittaa? Joskus on myös tarve päästä eroon ihmisistä kaupunkikuvissa. Näytän miten useiden eri aikaan otettujen kuvien yhdistämisellä Photoshopissa tasojen ja maskien avulla voi poistaa ihmisiä kaupunkimaisemista.

Heijastukset

Heijastukset on keino ”tuplata” kiinostava osuus kaupunkikuvissa. Heijastuksia on mahdollista kuvata esim. lätäköistä, tyynestä merestä ja rakennusten lasipinnoista. Aikaisemmilla kursseilla oppilaat ihastuivat erityisesti heijastusten kuvaamiseen lätäköistä 🙂

Kaupunkipanoraamat

Kevat Töölönlahdella, Helsinki

Panoraamakuvaus on erinomainen tapa esittää laajoja kaupunkinäkymiä. Käymme lävitse mitä kannatta muistaa kuvaustilanteessa ja mitä erityistä liittyy kaupunkipanoraamojen yhdistämiseen ja kuvankäsittelyyn. Panoraamakuviani Helsingistä on nähtävillä esim. Helsinki Panoraamat – Sininen hetki ja yö ja Helsinki Panoraamat – Kevät ja kesä -gallerioissa.

Kevättä Kaivopuistossa, Helsinki
Kevättä Kaivopuistossa, Helsinki

Kurssin aikataulu

Ennakkovideot

Koska on oletettavaa että monet kurssilaiset ovat käyneet jo kursseillani, niin en ensimmäisellä kertaa käy lävitse ”vakiosettiäni”: maisemavalokuvaajan välineet, kameran asetukset, valon suunnat ja sommittelu. Sen sijaan heti kun olet maksanut laskun, saan linkin jonka avulla pääset katsomaan yhteensä noin 3 tunnin videot näistä aiheista. Jos et ole osallistunut kursseilleni viimeisen parin viimeisen vuoden aikana, niin on toivottavaa että katson nämä videot etukäteen, jo ennen ensimmäistä webinaaria! Voit esittää kysymyksiä näihin videoihin liittyen ensimmäisessä webinaarissa.

Webinaarit

Seuraavassa on webinaarien aikataulu, ja kunkin webinaarin pääaiheet. Webinaarit järjestetään Zoom webinaarin avulla (kurssin osallistujat eivät tarvitse maksullista lisenssiä, klikkaamalla kutsulinkkia Zoomin ilmaisen apuohjelman asennus käynnistyy). Webinaarin aikana näet minun tietokoneeni näytön omalla koneellasi ja kuulet puheeni. Voit esittää kysymyksiä puhumalla (vaatii että tietokoneessasi on mikrofoni) tai chatin avulla. Voit käyttää tablettia, kannettavaa tai pöytäkonetta.

Ensimmäinen webinaariKeskiviikko 23.4.2025 klo 17:30-21

Tämän webinaarin painopiste on kaupunkimaisemien ja puistojen valokuvauksessa. Annan kuvausvinkkejä niiden valokuvaamiseen, ja siihen milloin niitä kannattaa lähteä kuvaamaan. Näytän runsaasti omia esimerkkikuviani eri aiheista, ja kerron miten ne on kuvattu. Annan myös vinkkejä heijastusten ja panoraamojen valokuvaamiseen.

Katsomme jo tällä ensimmäisellä kertaa myös kurssilaisten kuvia, eli pyydän teitä lähettämään yhden kuvan etukäteen: kuva jossa on ”pääosassa” luonnon herääminen (esim. kirsikkapuut kukkii, tai puissa on hennot vaaleanvihreät lehdet,…).

Rentukka kukkii Seurasaaressa, Helsinki
Rentukka kukkii Seurasaaressa, Helsinki

Kuvankäsittelyosuudessa näytän miten suoristan tarpeen vaatiessa rakennusten pystysuorat linjat Lightroomissa tai Photoshopissa. Lopuksi kurssilaiset saavat kuvaustehtävät ensimmäiselle jaksolle.

Toinen webinaariKeskiviikko 14.5.2025 klo 17:30-21

Nyt meillä on toivottavasti kuvia jo muutamalta retkeltä, tai kurssilaiset ovat ehtinee käydä omatoimisesti kuvaamassa, joten katsomme aluksi tehtävien kuvat lävitse ja keskustelemme niistä yhdessä.

Näytän myös lisää kuvankäsittevinkkejä: Näytän miten ihmisiä poistetaan kuvista tasojen+tasomaskien avulla ja miten yhdistän exposure blending-menetelmällä useita valotuksia dynamiikan kasvattamiseksi. Näytän myös miten panoraamakuvat yhdistetään Lightroomissa tai Photoshopissa. Ja annan vinkkejä ukkosen kuvaamiseen. Kurssilaiset saavat uudet tehtävät.

Kolmas webinaari – Keskiviikko 11.6.2025 klo 17:30-21

Katsomme aluksi uudet tehtäväkuvat lävitse ja keskustelemme niistä yhdessä. Tekniikkaosuudessa on tällä kertaa vuorossa: Miten (Lightroomin tekemiä) panoraamojen yhdistämisvirheitä korjataan Photoshopissa. Ja miten Tilt/Shift-objektiivilla voi luoda pienoismallivaikutelman kaupunkikuviin, tai miten kuvankäsittelyllä voit luoda lähes vastaavan vaikutelman.

Teemme myös yhteenvedon kurssin annista, keskustelemme siitä mitkä sommittelut, valinnat ja asetukset toimivat erityisen hyvin ja mitkä eivät. Mitä voidaan vielä parantaa, ja mikä jäi kokeilematta?

Lopuksi annan vielä vinkkejä kesän kuvauksellisten ilmiöiden kuvaamiseen: sateenkaaret ja valaisevat yöpilvet.

Kuvausretket (26.4.-10.6.2025)

Harmajan majakka ja kuu Lauttasaaresta, Helsinki
Harmajan majakka ja kuu Lauttasaaresta, Helsinki

Kuvausretket muodostavat merkittävän osan kurssista. Monet eri kursseillani olleet ovat sanoneet että kuvausretket ovat olleet kurssieni parasta antia: tulee lähdettyä säännöllisesti kuvaamaan, kuvausajankohdat ja -kohteet on hyviä (olen valinnut ne vuosien kuvauskokemuksieni perustella Helsingissä) ja retkillä näkee miten opettaja ja muut toimii kohtessa ja siitä pystyy ottamaan opiksi. Jälkikäteen näkee vielä miten erilaisia kuvia kurssilaiset ovat kohteista saaneet, ja mitä itse mahdollisesti unohti kuvata. Ja toivottavasti sitten muistaa itse seuraavalla kerralla!

Retkillä opiskelemme siis miten kuvauspaikkalla kannattaa toimia. Yleensä ei kannata rynnätä heti kuvaamaan, vaan harkita ensin rauhassa mikä on paras paikka, kuvauskorkeus ja millainen millaisia sommittelumahdollisuuksia juuri kyseisessä paikassa on.

Kurssilla järjestetään 8-10 kuvausretkeä (tyypillisesti yksi per viikonloppu, paitsi niinä viikonloppuina jolloin sää on surkea). Touko- ja kesäkuussa on jo niin valoisaa että kuvausretkiä voi järjestää myös arki-iltaisin, työpäivän jälkeen. Joten järjestän myös joitain retkiä arkena (viikonloppuna retkiä on kuitenkin vähintään 8 kpl). Kuvausaiheina ovat kaupunkimaisemat Helsingin keskustassa ja kevään herääminen puistoissa ja luontokohteissa. Teemme myös muutaman kuvausretken pääkaupunkiseudun ulkopuolle, suunnitelmisssa on mm. Porvoo. Kuvausretket tehdään yleensä iltapäivällä, auringonlaskun aikaan ja sinisen hetken aikaan. Jos et ehdi jollekin retkelle, niin voit kuvata samoja kuvausaiheita myös omatoimisesti.

Kuvaamme maisemia ”opportunistisesti”, eli kun kurssin aikana on tarjolla täysikuu (12.5. ja 10.6.) tai kuvauksellinen kuunsirppi, ja sää on hyvä, niin lähdemme kuvaamaan kuuta. Tai jos tarjolla on valaisevia yöpilviä tai ukkosta, niin saatamme lähteä kuvaamaan myös niitä lyhyellä varotusajalla. Tai mitä tahansa kuvauksellista retkellä tulee vastaan (vaikka lintupoikueita), niin kuvaamme sitä 🙂

Retkien ajankohta tai kuvauskohde valitaan sään mukaan, eli kuvaamaan pyritään lähtemään silloin kuin sää on kuvauskohteen kannalta hyvä. Tämä tarkoittaa myös että kuvausretkien kohde ja ajankohta vahvistetaan usein vain 2–4 päivää aikaisemmin. Eli yleensä pyrin ilmoittamaan seuraavan viikonlopun retken kohteen ja tarkan ajankohdan tiistaina tai keskiviikkona. Mutta jos sääennusteet muuttuvat merkittävästi, niin ilmoitettu retkiajankohtakin voi muuttua. Kaikkien retkien ajankohta ei sovi jokaiselle, mutta toivottavasti kaikki halukkaat ehtivät ainakin osalle retkistä.

Emon kyydissä, Suomenlinna, Helsinki
Emon kyydissä, Suomenlinna, Helsinki

Kurssin hinta ja osallistujamäärä

Tältä kurssilta on mahdollista ostaa pelkät webinaarit (jolloin saat myös osallistumisoikeuden retkille) tai pelkkiä retkiä sen mukaan mikä kiinnostaa sinua. Valitse alta siis Kurssin webinaarit tai 3 kuvausretken paketti. Kurssin webinaarien maksimi osallistujamäärä on 12 oppilasta. Retkipaketteja on myynnissä 10 kpl.

Koska retket ovat maksullisia, niin aikaisempien vastaavien kurssin perustella, en oleta että kaikki kurssilaiset osallistuisivat kaikille retkille. Vaan yleensä kurssilaiset valitsevat itseään eniten kiinnostavat retket. Jos retkille on tulossa paljon osallistujia, niin tässä tilanteessa ensisijaisesti järjestän viikonlopun aikana kaksi samantyyppistä retkeä, ja voit osallisustua vain toiselle retkelle (tällöin osallistujat jakaantuvat kahdelle retkelle).

  • Kurssin webinaarit (3 kpl) – 150€
    • Webinaarit laskutetaan ennen kurssin alkua. Jos et ehdi osallistumaan johonkin webinaariin, niin voit katsoa webinaaritallenteen myöhemmin (vuoden ajan).
    • Kun ostat webinaarit, niin voit osallistua yksittäisille kuvausretkille hintaa 24€/retki. Retket laskutetaan kurssin loppumisen jälkeen, joten sinun ei tarvitse tietää etukäteen kuinka monelle retkelle aiot osallistua. Jos osallistut yli 6 retkelle, niin lisäretken hinta alkaen 7. retkestä on 12€ 🙂
    • Webinaarien ostajat saavat siis myös kutsut kaikille kuvausretkille (voit kieltäytyä jos et asu pääkaupunkiseudulla), joten vaikka et osallistuisi retkille, niin saat niistä ajankohtaisia kuvaus- ja kuvauspaikkavinkkejä koko kurssin ajan.
  • 3 kuvausretken paketti – 90€
    • Tämän paketin ostamalla sinulla on osallistumisoikeus 3 kuvausretkelle, mutta saat kutsut kaikille retkille, ja päätät itse mille retkille osallistut. – Nämä retkikutsut toimivat myös kuvausvinkkeinä siitä mitä kannatta lähteä kuvaamaan omatoimisesti (jos et pääse, tai halua osallistua, yhteisille retkille)!
    • Tämä retkipaketti on suunnattu erityisesti kurssilaisille jotka ovat jo olleet kursseillani.
    • Jos osallistut useammalle kuin 3 retkelle, niin loput retket laskutetaan kurssin jälkeen. Lisäretkien hinta on 24€/retki. Jos osallistut kaikkiaan yli 6 retkelle, niin lisäretken hinta alkaen 7. retkestä on vain 12€ 🙂
Valaisevia yöpilviä Töölönlahdella, Helsinki
Valaisevia yöpilviä Töölönlahdella, Helsinki

Jos et asu pääkaupunkiseudulla, niin voit siis ostaa pelkät webinaarit, ja käydä kuvaamassa kurssin kuvausaiheita ja kuvaustehtäviä omatoimisesti. Tällöin voit kuitenkin osallistua halutessasi yksittäisille kuvausretkille, jos innostut lähtemään Helsingin matkalle. Tai jos koronan vuoksi et halua osallistua yhteisille retkille, niin voit osallistua vain webinaareihin ja tehdä kuvaustehtävät omatoimisesti. Ja jos et ehdi osallistumaan johonkin webinaariin, niin voit katsoa tallenteen webinaarista myöhemmin (vuoden ajan).

Kurssin voi maksaa osittain tai kokonaan Smartum ”Liikunta- ja kulttuuriseteleillä” (ei pelkillä ”Liikuntaseteleillä”) tai Smartum Liikunta- ja kulttuurisaldon avulla. Myös ePassin Kulttuuripassi tai Erenredin virike-etu ja virikeseteli käyvät. Jos haluat maksaa Smartum-seteleillä tai saldolla, ePassin Kulttuuripassilla tai Erenredin kautta, niin mainitse se sähköpostissasi millä ilmoittaudut kurssille. Jos kulttuurietusi ovat vanhenemassa, niin voit maksaa tämän kurssin heti (vaikka kurssin alkuun olisi useita kuukausia). Kurssin järjestäjänä toimii Valokuvaaja Mikael Rantalainen (Tmi).

Kurssille ilmoittautuminen tehdään lähettämällä sähköposti osoitteeseen ilmo@maisemanlumo.fi. Kerro sähköpostissa myös osoitteesi (laskua varten) ja puhelinnumerosi (jos aiot osallistua retkille). Lue lisää tietojesi käsittelystä Tietosuojaselosteesta. Lähetän PDF-laskun kurssista sähköpostilla Holvin kautta (lähettäjänä näkyy siis Holvi.com).

Kun odotat tämän kurssin alkua, niin tilaa Maiseman Lumo -uutiskirjeeni. Saat kuukausittain kuvausvinkkejä 🙂

Roihuvuoren Kirsikkapuisto, Helsinki
Roihuvuoren Kirsikkapuisto, Helsinki

Kurssille ilmoittautuminen ja kurssin maksaminen

Lähetän laskut viimeistään 4 viikkoa ennen kurssin alkua. Jos ilmoittaudut kurssille myöhemmin, niin lähetän laskun 1-2 päivän kuluessa ilmoittautumisesta.

Laskun eräpäivä on 2 viikkoa laskutuspäivästä. Voit antaa kurssin myös lahjaksi, ilmoita tällöin lahjan saajan nimi ja sähköpostiosoite.

Kurssin osallistujilla ei ole vakuutusta järjestäjän puolelta, joten kurssilaisilla on suositeltavaa olla oma tapaturma- ja kameravakuutus (tai ainakin kannattaa varmistaa että kotivakuutus korvaa esim. kaatuessa rikkoutuneen kameran).

Kurssin peruutusehdot

Peruutus tehdään sähköpostilla osoitteeseen kurssit (at) maisemanlumo.fi. Kurssin peruuttaminen täysin ilman kustannuksia on mahdollista ennen kurssin alkua. Huomio, laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus!

Jos sairastut, tai läheisesi sairastuu, kurssin aikana, niin osallistuminen kurssille on mahdollista peruuttaa myös kurssin aikana. Tällöin kurssimaksu palautetaan siltä osuudelta miltä kurssi jäi käymättä. Webinaareihin voit kuitenkin halutessasi osallistua vaikka sinulla olisi oireita, jos vain vointi sallii sen. Ja ”käyttämätön” kurssimaksu voidaan muuttaa myös yksityisopetukseksi.

Kurssi järjestetään jos osallistujia on riittävä määrä, eli vähintään 8 osallistujaa. Mikäli minimimäärä jää saavuttamatta, niin kurssin peruuttamisesta ilmoitetaan 7 päivää ennen kurssin alkua. Tällöin kurssimaksu palautetaan täysimääräisenä (jos se on ehditty laskuttaa, mutta yleensä lähetän laskut vasta kun kurssin järjestäminen on varmaa).

Mikäli opettaja on sairaana kurssitapaamisen aikaan, niin tapaaminen voidaan siirtää myöhempään ajankohtaan (1-3 viikkoa myöhemmin). Jos kurssi joudutaan kokonaan peruuttamaan opettajan sairastumisen tai muun pakottavan syyn vuoksi ennen kurssin alkua, niin kurssimaksut palautetaan täysimääräisesti. Jos kurssi jää kesken, niin kurssimaksut palautetaan samassa suhteessa kuin kurssi jää toteutumatta.